talous

Talenom: pk-yritysten tunnelmat odottavia

Vuoden alkupuoliskolla pk-yritysten liikevaihto ja kannattavuus kasvoi lupaavasti. Kesällä 2011 kasvu oli keskimäärin 13,6 % korkeampi kuin edeltäneen vuoden aikana.

Tästä huolimatta tilitoimisto Talenomin pk-barometria kertoo, että yritysten luottamus lähitulevaisuuteen on odottava. Vaikka julkisuudessa ja lehdistössä kriisitunnelmat ovat voittopuolisesti esillä, näyttää tilanne yritysmaailmassa valoisammalta: liikevaihdon kasvu on pysähtynyt, mutta se ei ole kääntynyt laskuun.

”Erilaiset mittaukset ovat viime viikkoina osoittaneet luottamuksen olevan lähitulevaisuuteen heikkoa. Tosiasiallinen tilanne on kuitenkin hyvin mielenkiintoinen ja tunnelmaa pk-yrityksissä voisi kuvata odottavaksi. Mikäli Euroopan valtioiden velkakriisi saadaan hoidettua pikaisesti kuntoon, luottamus talouteen voi palautua kuin salamaniskusta. Tämä salama voi vaikuttaa kuluttajien käyttäytymiseen ja yritysten investointeihin jo huomenna, joten yritysten on hyvä pitää sormi kasvunapilla valmiina”, toteaa Talenomin Harri Tahkola.

Tilitoimisto Talenom on yksi Suomen suurimmista tilitoimistoista. Se toimii 12 paikkakunnalla, ja sillä on asiakkaanaan noin 4500 suomalaista yritystä.

Suomalaisten rahastot kutistuivat kesäkuussa yli miljardilla

Kesäkuu oli rankkaa aikaa suomalaisten rahastoille. Taantuman kuopasta on silti päästy ylös kiitettävästi.

Vuosi 2007 oli huippuvuosi. Rahastot olivat täynnä pääomaa ja nettomerkinnät olivat reilusti plussan puolella. Sitten tuli taantuma ja notkahdus alaspäin. Tänä ja viime vuonna sijoitusrahastot ovat taas karttuneet tasaista vauhtia. Kesäkuu oli poikkeus. (more…)

Miesten eläke-euro on naisilla 78 senttiä

Miesten ja naisten keskimääräisessä eläkkeessä on yli 300 euroa eroa. Työeläke vaikuttaa suuresti.

Vuoden 2010 lopussa eläkettä maksettiin keskimäärin 1370 euroa kuukaudessa. Miesten keskimääräinen kuukausitulo oli 1561 euroa ja naisten 1217 euroa, Eläketurvakeskus kertoo.

Ero johtuu lähinnä työurien pituuksista ja palkkaeroista työuran aikana. Naisten työurat ovat usein lyhyempiä kuin miesten. On myös paljon naisia, jotka eivät ole juuri lainkaan olleet palkkatyössä ja elävät tämän takia kansaneläkkeellä. (more…)

Protestilista

Protestilista on osa yrittäjän rangaistusta niissä tilanteissa, joissa yritys ei ole maksukehotuksesta huolimatta suorittanut maksua. Yritysperintä alkaa aina sillä, että joku tekee perintätoimistolle toimeksiannon saadakseen saatavansa yrityksestä pois. Tämän jälkeen toimeksianto antaa perintätoimistolle valtuudet maksun perimiseen. (more…)