työ

10 merkkiä siitä, että on aika etsiä uusi työpaikka

ikävät työpaikatTyöpaikalla on iso rooli työssäkäyvän elämässä. Suurimmalle osalle jossain vaiheessa työpaikan vaihtaminen käy vähintäänkin mielessä. Päätös on vaikea ja vaatii itsepohdiskelua. Jos ei työhönsä ole tyytyväinen, on varmasti kaikille osapuolille parasta, että vaihtaa työpaikkaa. Forbes.com kertoi 10 asiaa, joiden vuoksi työpaikan vaihtamista kannattaa alkaa harkitsemaan. (more…)

Työttömyys laskee edelleen Suomessa – nousee euroalueella

eipäs juupasPaistaa se päivä risukasaankin. Vaikka kaikki ympärillä valuuttaa myöten tuntuu luhistuvan, ei Suomen työttömyysprosentti ole ollut alhaisempi kahteen vuosikymmeneen. Taantumasta ei näy jälkeäkään työttömyysluvuissa – viime marraskuussa työttömiä oli 20 000 vähemmän kuin edellisvuoden marraskuussa. Työttömyys siis pysyy laskussa. (more…)

Etätyö ja tietoverkot vaativat nykyaikaisia viestintäratkaisuja

Etätyö ja eri puolille maata, jopa eri maanosiin, hajautetut tiimit alkavat olla arkea työelämässä. Työntekijät eivät enää pysy firman seinien sisällä, oman työpöydän ääressä.

Erilaiset virtuaaliorganisaatiot yleistyvät joustavuutensa takia. Kuitenkin työntekijät tarvitsevat jatkuvasti yhteyttä työnantajaan, yrityksen sähköpostiin, työtiedostoihin ja työssä tarvittaviin ohjelmistoihin.

(more…)

Yrittäjäksi

YrittäjäYrittäjäksi ryhtyminen ja yrityksen perustaminen voi olla haastavaa. Eteen tulee luultavasti sekä ylä- että alamäkiä. On hyvä muistaa, että Roomaa ei rakennettu päivässä. On siis varsin epätodennäköistä, että juuri perustetusta yrityksestä tulisi heti huippumenestys. On hyvin yleistä, että ensimmäiset vuodet kituutellaan läpi kaurapuuroa syöden ja vettä juoden. Riskit olisi hyvä tiedostaa ja niihin tulisi varautua, sillä yrittäjä on käytännössä vastuussa kaikesta itse ja kantaa myös riskit itse. Kunnossa oleva rahoitus auttaa huomattavasti. (more…)

Henkilöstövuokraus noussut – jääkö työturvallisuus jälkeen?

henkilöstövuokrausVuokrahenkilöstöä käytetään yhä useammin, ja samalla tietysti vuokratyöntekijöihin kohdistuvat tapaturmat yleistyvät. Tyypillisesti henkilöstövuokraus keskittyy nuoriin aikuisiin, joilla ei ole juurikaan kokemusta työelämästä.  Kun työpaikat ja -tehtävät vaihtuvat tiuhaan tahtiin, törmätään tilanteeseen, jossa työntekijältä puuttuu tarvittavaa tietotaitoa suorittaa työnsä turvallisesti. (more…)

Eläkelakisanasto tutuksi: YEL, TyEL ja muut termit

YEL TyELPeruspulliaisen pää menee helposti pyörälle, kun puheenaihe vaihtuu eläke- tai vakuutusasioihin. Eri maksujen ja eläkkeiden lyhenteet voivat olla vähintäänkin hämmentäviä, ja lisäksi niitä on niin runsaasti, ettei niiden muistaminen tahdo luonnistua.

Tässä yleisimmät eläkkeiden ja eläkelakien nimet ja lyhenteet yhteen paikkaan koottuna!  (more…)

Työeläke täytti 50 vuotta

Työnantajat ovat maksaneet työeläkettä alaisilleen jo 50 vuotta. Ensimmäinen työeläkelaki TEL nimittäin säädettiin 8.7.2961. Pian TEL:in sääämisen jälkeen tuli voimaan myös lyhytaikaisten työsuhteiden eläkelaki LEL.

Työeläke on muuttunut kattavammaksi yhteiskunnan kehittyessä. Ensimmäinen laki koski vain vanhuksia ja työkyvyttömiä. Vuonna 1967 työeläke muuttui myös leskien ja orpojen turvaksi. 70-luvun alussa vakuutettiin yrittäjät (YEL) ja maatalousyrittäjät (MYEL). (more…)

Merkonomi ja tradenomi sopivat erilaisiin työpaikkoihin

Kaupan alalla puhutaan jatkuvasti siitä, että tradenomit vievät merkonomien työt. Kolikon toisella puolella tradenomit valittavat, ettei tarjolla ole koulutusta vastaavia tehtäviä, eikä osaaminen näy palkassa.

Tradenomin ja merkonomin koulutukset on suunniteltu erilaisia työtehtäviä ajatellen. (more…)

Henkilöstön kehittäminen lähtee työntekijästä

Henkilöstön kehittämiseen käytetään yrityksissä paljon rahaa. Kehityskeskustelut ja koulutukset ovat jokaisen työtekijän arkipäivää. Työntekijälle henkilöstön kehittäminen tuo työpäiviin mukavaa vaihtelua ja monesta kehityspäivästä oikeasti voi oppiakin jotain. (more…)

Perinteiset kokoustilat uudistuvat

Työyhteisöissä etsitään uusia kommunikointitilanteita sisustusratkaisujen avulla.

Viime vuosina rakennetut toimistot ja yritysten uusimat kokoustilat ovat saaneet aivan uusia ilmeitä. Kokoustilat ovat saaneet uuden ilmeen: nykyään ovaalin muotoinen pöytä ja videotykki eivät enää ole itsestäänselvyyksiä.

Esimerkiksi Microsoftin Keilarannan toimisto uudistui viime keväänä mediarummutuksen saattelemana. Sinänsä mitään uutta ei tapahtunut, onhan moni muukin yritys Suomessa ehtinyt jo luopumaan avokonttorista ja henkilökohtaisista työpisteistä. (more…)