Onko ilmastonmuutos vain suuri huijaus?
On hyvä, että ilmastonmuutoksesta käydään keskustelua. Se, että asioita ladellaan totuuksina ilman todisteita, ei taas edistä keskustelua millään tavalla, vaan silloin on kyse pelottelusta ja massahysterian lietsomisesta. Herää kysymys, ketkä tästä hyötyvät?
Itsekin suurimman ilmastohypetyksen keskellä kouluni käyneenä väsyin ainaisiin vihreisiin ja ilmastonmuutoskeskeisiin aiheisiin. En siksi, että olisin tuolloin pitänyt asiaa jotenkin vääränä tai epätotena, vaan siksi, että sitä tungettiin joka tuutista sisään ja automaattisesti pidettiin yleisenä totuutena. Myös koulukirjoissa, aina ruotsin kirjasta lähtien. Oli vain niin pirun trendikästä ”vastustaa” ilmastonmuutosta.
Jos käy kaupassa autolla puhumattakaan töihin menosta, on jo suuren luokan ekoterroristi. Vaihtoehtona on käyttää bussia. Pääkaupunkiseudulla bussilippu maksaa 2,50 euroa. Ja siihen toinen mokoma päälle paluusta. 5 euroa saadaan siis kulumaan pelkästään työmatkoihin päivässä! Ja sitten kehdataan vielä syyllistää ihmisiä autojen käytöstä. Jos todella vilpittömästi oltaisiin ”ilmastonmuutoksen” asialla, niin eikö bussilippujen hintojen pitäisi laskea, eikä jatkuvasti nousta?
Aina säännöllisin väliajoin saa lukea, kuinka napajää sulaa, merenpinta nousee ja otsoniaukko suurenee. En ole asiantuntija missään muodossa, mutta olen innokkaasti seurannut keskustelua sen kummaltakin puolelta, sekä puolesta että vastaan. ”Negatiivisista” ilmiöstä on tehty ihmisten ja nyky-yhteiskunnan aikaansaannosten syytä. On jopa julkisesti väitetty, että Japanin maajäristyksistä syntynyt tsunamikatastrofi olisi ollut ilmastonmuutoksen seurausta. Siis ilmaston lämpeneminen vaikuttaa nyt jo maapallon litosfäärilaattoihin? Selvä…
En tietenkään kiellä, etteikö kasvavilla päästöillä olisi minkäänlaista vaikutusta ilmastoon. Aivan varmasti niillä jonkinlainen vaikutus on. Onko vaikutus yhtä merkittävä kuin annetaan ymmärtää, siitä en olisi niinkään varma.
Faktahan on se, että 1900-luvun aikana ilmasto lämpeni keskimäärin 0,74 celsiusastetta. Jos tämä tuhoaa ihmiset maan päältä, niin en tiedä, miten asiaan pitäisi suhtautua. Valtavirta tuntuu olevan sitä mieltä, että 1800-luvulta lähtenyt teollistuminen ja siihen liittyvä ihmisen toiminta ovat syypäitä tähän valtavaan ja huolestuttavaan ilmaston lämpenemiseen. Mitä jos kyseessä onkin vain lämpötilojen luonnollinen vaihtelu?
Toinen fakta on se, että tänä vuonna EU:n päästökauppa, jonka tavoitteena on vähentää hiilidioksidipäästöjä, maksoi kuluttajille yli 210 miljardia euroa. Vertailun vuoksi sanottakoon, että tuo summa on nelinkertainen Suomen vuoden 2012 valtion budjettiin verrattuna. Ja silti päästökaupasta saatu hyöty oli lähellä nollaa.
Olisi helppo ryhtyä ilmastonmuutoksen apostoliksi, jos saisi promillenkin tuosta summasta…